Musée Carnavalet, Pariisi

Musée Carnavalet, Pariisin kaupunginmuseo

Pääsin taas toukokuussa Pariisiin! Tällaiselle museoihin kilahtaneelle henkilölle kaupunki on tietysti oikea karkkikauppa, kiinnostavaa museota toisensa perään löytyy joka kulman takaa! Pariisissa on maailman hienoimmat museot ja vaikuttavimmat kokoelmat, mm Musée Rodin suudelmineen, josta olenkin jo kirjoittanut, puhumattakaan Louvren taideaarteista, tai Orangerien lummelammikoiden ihanuudesta! Mutta Pariisi itsessään on oikea elämys ja ihmettelyn kohde, rakkauden kaupunki, taiteen ja kultuurin kaupunki, kulinaristien kaupunki! Ainutlaatuista historiaa ja tunnelmaa leijailee kaduilla ja aukioilla, kahviloissa voisi kuunnella keskustelua ja tuijottaa ihmisiä ikuisuuden, romanttisia siltoja pitkin vaeltaa Seinen puolelta toiselle, poiketa vehreisiin puistoihin ja juhlaville aukioille. Pariisin omaperäisen atmosfäärin osaa hyvin välittää yksi ihastuttava, harvoin valokeilassa paistatteleva museo; Musée Carnavalet, joka kertoo nimenomaan Pariisin kaupungin historiasta.

Museo sijaitsee mielestäni Pariisin kodikkaimmilla kulmilla, Marais.n kaupunginosassa (nro 3), kivenheiton päässä Pariisin vanhimmalta (kivoimmalta) 1600-luvulla rakennetulta aukiolta Place des Vosges.lta. Marais on perinteisesti juutalaisten asuttamaa aluetta, tänä päivänä kokonaan suojeltu alue, ja kovin trendikäs kuppiloineen ja putiikkeineen. Tämän renessanssiarkkitehtuuria edustavan, hulppean kaupunkitalon, rakennutti parlamentin puhemiehenä toiminut Jacques des Lingneris perheensä kodiksi v. 1548. Renessanssiarkkitehtuuri on Pariisissa melko harvinaista, ja se muistuttaa hieman Louvren rakennuksia, on tosin pienempi kooltaan. Rakennus sai vuosisatojen aikana lisäsiipiä ja muotoutui lopulta kahden suuremman rakennuksen ja niitä yhdistävien käytäväosien kokonaisuudeksi, joka käsittää pienen korttelin alan.

Kokonaisuus on melko umpinainen katujen puolelle, oikeastaan aika huomaamattomankin näköinen. Mutta porteista sisään saavuttaessa Carnavaletin sisäpihat (4kpl) huikaisevat kauneudellaan! Sisääntulon sisäpiha on melko asiallinen, kivetty piha ja edustava hallitsijapatsas keskellä, reliefeissä on haarniskaa ja vaakunaa ja muuta vallan symbolia vierailijaan vaikuttamassa. Mutta rakennuksen ”takapihan puolella” olevat sisäpihat ovatkin sitten kukkaihmisen juhlaa, todella kauniit puutarhat! Toinen piha on saanut nimensä sen suurimman ”Victory”-nimisen patsaan mukaan ja kyllä se varsinainen estetiikan voitto onkin. Ranskalaiseen tyyliin molemmat puutarha-sisäpihat noudattavat muotopuutarhan ideaa, ja sen mukaisesti istutetut kukat ja kasvit ovat todella kaunista katsottavaa museon monista ikkunoista eri kuvakulmista, ja istutukset muodostavat barokkityylisiä kuvioita katsojan iloksi.

Talo on ollut vuosisatojen ajan varakkaiden pariisilaisperheiden (sukujen) kotina, aina siihen saakka kun Pariisin kaupunki lunasti rakennuksen itselleen, ja avasi siihen tämän Pariisin historiasta kertovan museon, vuonna 1880. Talon tunnetuimpia asukkaita olivat 1600-luvun lopulla taloon asettuneen markiisi Sévignén perhe. Etenkin Madame de Sévigné ja heidän tyttärensä Francoise-Marguerita ovat tulleet tutuiksi jälkipolville melko hauskasta syystä; hyvin säilyneen ja kiinnostavan kirjeenvaihtokokoelman vuoksi, joka julkaistiin jo 1700-luvulla. Francoise-Margueritaa kuvailtiin aikansa ”sievimmäksi nuoreksi naiseksi koko Ranskassa”, ja eipä hän muotokuvasta päätellen myöskään suloisuuttaan peitellyt…Tyttären ja äidin suhde oli ilmeisen läheinen, näin voidaan päätellä niistä yli 2000 kirjeestä, joita tämä rakastava äiti kirjoitti tyttärelleen, ja joissa hän elävästi kuvaili heidän pariisilaisen tuttavapiirinsä edesottamuksia, kuohuttavia puheenaiheita, sekä heidän arkisia tapahtumiaan, kommentteja muodista ja kodin hankinnoista. Tällaiset seikat ovat usein jääneet ”suuren historiankirjoituksen”ulkopuolelle, mutta tämän museon tarkoitus on nimenomaan kuvata ja kertoa Pariisin asukkaiden elämästä viime vuosisatoina.

Madame de Sévigné ja tytär Francoise-Marguerita

Museon kokoelmat koostuvat kokonais-interiööreistä, huonekaluista, taideteoksista ja arkisista esineistä, kuten ruokailuvälineistä ja koriste-esineistä. Yhdessä salissa on esillä paljon Pariisilaisten liikkeiden kylttejä, erilaisten ammatinharjoittajien tunnuksia valmistettuina eri materiaaleista. Nämä kauppaliikkeiden tunnukset olivatkin tärkeää informaatiota ennen, Pariisissa otettiin vasta v 1805 käyttöön kunnollinen katujen nimikointi ja talonumerointi, joten kyltit muodostivat osoitekartaston. Kuvakieli oli tärkeää myös lukutaidottomalle väelle, ja näinpä kyltit kertoivatkin havainnollisesti liikkeen toimialasta; viljat ja leivonnaiset leipurista, rypäletertut ja pullot kuppilasta tai viinipuodista, avain lukkosepästä jne. Ja löytyihän sieltä myös Belle Epoque-cabaret-julisteista tuttu musta kissa, eli "Le Chat Noir", kuuluistan cabareen tunnus. Vuoden 1805 jälkeen myös moni Pariisin katu sai nimensä näistä kuuluisimmista kylteistä Rue du Chat-qui-Pêche (=Kalastajakissa) tai Rue de la Clef (=Avain)

Näyttelysaleissa on myös tosi taidokkaita pienoismalleja Pariisin kaupunginosista sen eri kehitysvaiheissa, siellä voi tarkkailla milloin kaupunki on rakentunut ja mm millaisia siltoja Seinen yli on rakennettu. Itselleni oli uusi tieto, että Pariisinkin sillat ovat olleet pääosin asuttuja, kuten muuallakin Euroopassa. Jostain syystä silloille rakennetuista asuintaloista on luovuttu pikkuhiljaa, ehkä se ei ole niin kovin kätevää..? Siitä tyylistä taitaa olla Euroopassa vain yksi silta muistuttamassa, eli Arno-joen ylittävä Ponte Vecchio Firenzessä, joka onkin oikea Firenzen symboli, ja nykyään täynnä kultasepänliikkeitä.


Myös rakennusten yksityiskohtia, veistoksia ja reliefejä oli talletettu museoon, ilmeisesti jo puretuista rakennuksista. Pariisin historia ulottuu yli 2000 vuoden taakse, eli se on yksi Keski-Europpan vanhimmista kaupungeista, eipä siis ihme, että esineistöä tähänkin museoon löytyy!

Museo on viihtyisä ja havainnollinen, ja muutamakin koululaisryhmä oli opiskelemassa kaupunkinsa historiaa. Oli mukavaa seurata kuinka nämä pikkuiset slipoveri-henkilöt viittasivat viisaana opettajan kysymyksiin ja vastasivat kirkkailla pikku äänillään päteviä vastauksia. Opettajan puhuessa kukaan ei tietenkään hiiskahtanutkaan, käytös oli kaikin puolin edustavaa, näin meilläkin..?

Museon kokoelmia on kartutettu Pariisin eri palatseista”ylijääneillä” esineistöillä, mm Hôtel de Luynesiin alun perin v. 1748 (Paolo-Antonio Brunetti) maalatut suuret seinämaalaukset, jotka kertovat hovielämästä Louis XV.n aikaan. Museokäynti-ystäväni sulautui erittäin hyvin maalauksen hovineitoihin…

Estetiikan lisäksi ranskalaisille ehdottoman tärkeä asia on kirjallisuus. Kirjailijat, runoilijat, näytelmäkirjailijat, historiankirjoittajat, kaikenkaikkiaan erilaiset kynäniekat ovat ranskalaisessa kulttuurissa arvossaan. Carnavalet-museossa on erityisen hyvä kokoelma teatterimaailmaan liittyvää esineistöä sekä taidetta. Vitriinissä vasemmalla oli Meissenin posliinitehtaan ihanat figuurit Mozartin taikahuilu-oopperasta, Tamino ja Pamina, ja ketä niitä nyt olikaan...Meissenin tehdas loi posliininhahmoillaan rokokoon aikakauden tyylin kiteytymiä.

Ja toisaalta, muodin ja tyylin kotikaupungissa kun ollaan, niin eikö se ole ihan vähimmäisvaatimus, että päivän asu valitaan museon interiööriin sopivaksi? Salien värit noudattelivat pääosin rokokoon henkeä, eli mentiin puuterimaisten sävyjen tunnelmissa eteenpäin.

Museovierailun onnistumiseen vaikuttavat monet seikat, eivät vähiten museokauppa ja kahvila. Carnavaletin museokauppa onkin aivan ihana, chansonit soivat ja on kirjoja, julisteita, kortteja, kaikenlaista Madame de Pompadour-erittäin tärkeää pikkutavaraa. Mukaamme lähti ainakin kortteja, Pariisi-aiheisia kirjoja, molemmille CD-levylliset perinteikästä Pariisi-musiikkia…ja, no niin sellaista tärkeää pientä.
Kahvilaa ei jostain syystä museossa ole, mutta toisaalta, Pariisi ja kahvilat, niissä olisikin aihetta jo ihan omaan kirjoitukseen, joten emme pitäneet sitä niin suurena puutteena...

 

Tätä museota suosittelen niin kovasti, siellä ei ole koskaan tungosta tai jonoja, vanhat tunnelmalliset parketit natisevat kotoisasti, sisäpihojen kukkaistutukset ovat niin hurmaavia, interiöörit ovat kokonaisvaltaista fiilistelyä, ei ”pelkästään” taulukavalkadia. Pariisilaisten ihmisten menneiden vuosisatojen elämään sai pienen näkökulman, ja Pariisin vilkkailta ja eläviltä kaduilta hetkisen hengähdystaukoa.

Lokakuusta -13 maaliskuulle -14 museoon on näköjään tulossa perusnäyttelyn lisäksi mielenkiintoinen näyttely muodista ”The Parisian Chic from the Belle Epoque to the 1930s".

www.carnavalet.paris.fr