Terrakotta-armeija ja Kiinan keisarien aarteet Tampereen Vapriikissa

                             Maailman kahdeksas ihme on marssinut Tampereen Vapriikkiin.



Vuoden 1974 kesä Kiinan Shaanxin provinssissa oli pitkä ja kuuma. Eräs maanviljelijä ryhtyi kaivamaan kaivoa muutaman kilometrin päähän Kiinan ensimmäisen keisarin hautakummusta. Työn edetessä maan väri muuttui, ja lapio osui poltetusta savesta valmistettuun ihmispäähän. Näin sattumalta löytyi Kiinan ensimmäisen keisarin Qin Shi Huangdin hautaa yli 2000 vuotta suojannut terrakotta-armeija. Arkeologisissa kaivauksissa paljastui lähes  8000 luonnollisen kokoista soturia ja satoja hevosia, sodankäyntioppien mukaisissa muodostelmissa.

Löydöstä tuli maailmanlaajuinen arkeologinen sensaatio, joka kiehtoo ihmisten mieliä ja avaa Kiinan varhaista historiaa merkittävällä tavalla. Löytöä sanotaan maailman kahdeksanneksi ihmeeksi, ja se on listattu myös UNESCOn maailmanperintökohteeksi.

Soturit ja hallitsija.

Kiinan ensimmäinen keisari, Qin Shi Huangdi on yksi historian vaikutusvaltaisimmista hallitsijoista kautta aikojen. Hän yhdisti seitsemän sotivaa valtiota yhdeksi keisarikunnaksi ja loi valtakunnan, jonka perustalta kehittyi nykyinen Kiina. Keisari Qin Shi Huangdi (259-210 eaa) oli alkujaan nimeltään Zheng Yang, hänestä tuli Qin-valtion kunings vain 13-vuotiaana, ja valloitettuaan kuusi naapurivaltiota, hän otti keisarilliseksi nimekseen Qin Shi Huangdi, joka tarkoittaakin ”Qin`in ensimmäinen keisari”. Tämän voittoisan Qin valtakunnan mukaan nimettiin koko suuri valtio, Qin > China. Keisari Qin Shi Huangdi alkoi rakennuttaa Kiinan muuria, yhtenäisti mitta-, paino- ja rahajärjestelmän sekä kirjoitusmerkit, kehitti liikennejärjestelmiä, rakensi asevelvollisuuteen perustuvan armeijan ja loi näin monin tavoin perustan nykyiselle Kiinalle.

 Noin sata vuotta myöhemmin Euroopassa syntyi myös loistava poliitikko, strategikko ja tuleva hallitsija; Gaius Julius Caesar (100-44 eaa) Saman tapaan silloin luotiin Rooman valtakunnassa suuria Euroopan tulevaisuuteen vaikuttavia linjauksia; hallitusmuotoja, yhtenäistä valuuttaa, monialaisen kulttuurin ja sivistyksen perusteita, jotka vielä tänä päivänä näkyvät eurooppalaisessa perinteessä ja rakennetussa ympäristössä. Egyptin Faraoiden jälkeen lännessä ei tosin varusteltu valtion päämiesten hautoja tuonpuoleista elämää varten, mutta toisin oli Kiinassa; ensimmäinen keisari rakennutti savesta, puusta ja pronssista täydellisen jäljennöksen valtakunnastaan, jossa elämä jatkuisi entisellään, huolimatta sellaisesta pikkujutusta kuin kuolema. Keisarin varsinainen hautakumpu on valtavan hauta-alueen keskellä, paikassa, jossa pohjoisessa, lännessä ja etelässä sitä suojasivat joet ja vuoret, etelässä terrakotta-armeija. Hautakumpua ei ole vielä kaivettu esiin, olisikin mielenkiintoista tietää mitä se pitää sisällään…

 

Museokeskus Vapriikki toimii Tampellan tehtaan entisessä verstaassa Tammerkosken partaalla ja tarjoaa mainiot puitteet tälle hienolle näyttelylle. Tampeeen kaupunki on kyllä mainiolla tavalla hyödyntäyt tämän punatiilisen tehdaskiinteistöjen kokonaisuuden, ja luonut kosken ympäristöön kulttuurin, taiteen  ja kaikenlaisen viihtymisen keskuksen.

On hienoa, että näin suuri ja kiinnostava kokonaisuus tästä maailman ihmeestä saadaan Suomeen! Museolta se on vaatinut ennenäkömättömiä ponnisteluja ja laajaa kansainvälistä yhteistyötä.

 

Terrakotta-armeijan löytöpaikalle Kiinan Shihuangiin on perustettu kaikkien arkeologiasta kiinnostuneiden riemuksi varsinainen näyttelyiden keskus, jossa sekä kaivauksiin, että löytöihin voi tutustua. Koska kaikilla ei kuitenkaan ole mahdollisuutta matkustaa Kiinaan, terrakotta-armeijasta on aina joku "joukko-osasto" matkan päällä, kiertämässä maailman eri museoita. Itselleni tämä oli jo kolmas mahdollisuus nähdä näitä kunniakkaita ja komeita sotureita, mutta joka kerralla se vaan sykähdyttää yhtä paljon. Vapriikin näyttelykokonaisuus on myös erittäin hieno ja laaja esineistöltään, ja näyttelyssä on mielenkiintoisella tavalla havainnollistettu Qin-dynastian valtakunnan syntyä ja kasvua.

 

 

 

Näyttelysuunnittelu oli todella kaunis, selkeä, yksinkertainen, ja siinä toteutui hienosti hieman mystinen tunnelma. Tummat katot, terrakotan ja punaisen sävyt yhdistettynä tummiin elementteihin ja lasivitriineihin saivat rauhoittumaan ja keskittymään aiheeseen. Valosuunnitelmassa oli otettu huomioon mm tähtitaivas sotureiden ylle, jossa tähtikuviot olivat samoin kuin keisari Qin Shi Huangdin syntymän hetkellä. (alempi luonnoskuva)

Terrakottasotilaat ovat hätkähdyttäviä, koskettavia ja ihmeellisiä. On ajatuksia herättävää, että ne on valmistettu täysin käsityönä, jokainen sotilas on oman näköisensä, ja kun vielä ajattelee, että ne oli alun perin maalattu luonnollisilla väreillä, valmistuessaan näky on ollut vielä vaikuttavampi! Alkuperäiset värit häviävät heti jouduttuaan hapen kanssa tekemisiin, mutta nykyään on kehitetty uusia menetelmiä, joilla väri saadaan säilymään.



Eläytymistä jousiampujan kehonkieleen.

 

Kenraalin tunnistaa arvomerkeistä, eli nauhoista haarniskassa.
 

Saven muotoilussa tekniikkana on käytetty pääosin levy- ja makkaratekniikkaa, saven valamistekniikoita ei vielä käytetty. Alun perin arveltiin, että jokainen sotilas on perustunut oikeaan mieheen, mutta arkeologit ovat löytäneet tutkimuksissaan hieman varhaisen sarjavalmistuksen ideaa. Haarniskatyyppejä on ollut käytössä kaksi, erilaisia ylävartaloita kahdeksan, kahdenlaisia sääriä, neljänlaisia saappaita, kolmenlaisia kenkiä ja kahdenlaisia jalkoja. Päämalleja on ollut 10 erilaista, mutta kuitenkin niin, että monet kasvonpiirteet, kuten kulmakarvat, viikset, parta ja kampaukset, nenät ja korvat, tehtiin käsin muotoilemalla valmiiden aihioiden päälle, kittaamalla märkää savea patsaiden kasvoille.Teknisistä seikoista viis, patsaiden yksityiskohtainen muotoilu on niin taidokasta, että henkeä salpaa!

 

Näyttelyn rakentamiseen lievää haastetta on varmasti tuonut patsaiden rakenne; esimerkiksi taustalla näkyvä hevonen painaa n 400 kiloa, mutta on ontto. Keisarin pronssivaunuissa taas on yli 3000 osaa, ja ne painavat 1200 kiloa…

 

 

Tarunomaisten haudanvartijoiden ja ensimmäisen keisarin pronssivaunujen lisäksi näyttelyssä saattoi ihailla myös muita hautalöytöjä ja keisarien aarteita Qin- ja sitä seuranneen Han-dynastioiden ajalta, esimerkiksi kallisarvoisia jade-, kulta- ja pronssiesineitä. Muinaiset kiinalaiset uskoivat elämän jatkuvan kuoleman jälkeen ja vainajalle tuli siksi varustaa mukaan kaikkea sitä, mitä hän oli eläessäänkin tarvinnut. Tulee mieleen Egyptin faraot, joille haudattiin pyramidihautoihin mukaan myös kaikkea mahdollista, huonekaluista purjeveineisiin...

 

 

 

Ensimmäisen keisarin hauta-alueen arkeologiset tutkimukset jatkuvat edelleen, ja viime vuosina on tehty uusia mielenkiintoisia löytöjä. Ensimmäinen keisari arvosti eksoottisia eläimiä, ja otti mukaan tuonpuoleiseen lemmikkejä. Näitä pronssista valmistettuja kurkia esimerkiksi ei ole ollut vielä aiemmin Pohjoismaissa esillä. Musiikilla, tanssilla ja akrobatialla oli tärkeä osa kiinalaisessa hovielämässä, niinpä esimerkiksi näitä viihdyttäjiä tuli varustaa myös keisarin hautaan mukaan.  Nämä Han-kauden figuurit ilmentävät hyvin ajan tyyliä; rauhallisia selkeitä muotoja ja värejä. Qin- ja Han dynastiat hallitsivat Kiinaa reilut 400 vuotta, silloin tieteet ja taiteet kukoistivat ja valtakunta kasvoi, vaurastui ja vahvistui.

Vapriikin Terrakotta-armeija-näyttelyssä on vieraillut jo yli 10 000 näyttelykävijää. Enpä ihmettele, näyttelyssä on kiehtova tarina, dramatiikkaa ja upeita esineitä. Näyttely on esillä vielä koko syksyn, suosittelen kovasti tätä koko perheelle sopivaa näyttelyä! Vapriikin museokeskus tarjoaa ohjelmaa koko päiväksi, saman katon alla sijaitsee myös Luonnontieteen museo, Jääkiekkomuseo, Lelumuseo, Innovaatiomuseo ja vaihtuvia näyttelyitä.

”Terrakotta-armeija on joka museon unelma, ja meille on kunnia saada tämä hieno kokoelma Vapriikkiin”, sanoo näyttelypäällikkö Marjo-Riitta Saloniemi.

Museokaupasta sai vielä ostaa mukaan oman pikku terrakotta-armeijan keisarillisesti keltaiseen silkkiin pakattuna, niin helppohan tässä on hymyillä.

Vapriikin museokaupassa on paljon kaikkea kiinnostavaa ja koko museokeskuksen  erilaisiin aihepiireihin liittyvää. Kahviloita ja ravintoloita löytyy sekä saman katon alta, että lähistöltä muutenkin ilahduttavan paljon.

Museon nettisivuilta www.vapriikki.fi löytyy lisätietoa, ja mm kiinnostava blogi, jossa kerrotaan näyttelyn rakentamisen ajasta, kahden vuoden ponnistuksesta ja kansainvälisen yhteistyön toiminnasta tämän hienon näyttelyn aikaansaamiseksi.

 

Musée Carnavalet, Pariisi

Musée Carnavalet, Pariisin kaupunginmuseo

Pääsin taas toukokuussa Pariisiin! Tällaiselle museoihin kilahtaneelle henkilölle kaupunki on tietysti oikea karkkikauppa, kiinnostavaa museota toisensa perään löytyy joka kulman takaa! Pariisissa on maailman hienoimmat museot ja vaikuttavimmat kokoelmat, mm Musée Rodin suudelmineen, josta olenkin jo kirjoittanut, puhumattakaan Louvren taideaarteista, tai Orangerien lummelammikoiden ihanuudesta! Mutta Pariisi itsessään on oikea elämys ja ihmettelyn kohde, rakkauden kaupunki, taiteen ja kultuurin kaupunki, kulinaristien kaupunki! Ainutlaatuista historiaa ja tunnelmaa leijailee kaduilla ja aukioilla, kahviloissa voisi kuunnella keskustelua ja tuijottaa ihmisiä ikuisuuden, romanttisia siltoja pitkin vaeltaa Seinen puolelta toiselle, poiketa vehreisiin puistoihin ja juhlaville aukioille. Pariisin omaperäisen atmosfäärin osaa hyvin välittää yksi ihastuttava, harvoin valokeilassa paistatteleva museo; Musée Carnavalet, joka kertoo nimenomaan Pariisin kaupungin historiasta.

Museo sijaitsee mielestäni Pariisin kodikkaimmilla kulmilla, Marais.n kaupunginosassa (nro 3), kivenheiton päässä Pariisin vanhimmalta (kivoimmalta) 1600-luvulla rakennetulta aukiolta Place des Vosges.lta. Marais on perinteisesti juutalaisten asuttamaa aluetta, tänä päivänä kokonaan suojeltu alue, ja kovin trendikäs kuppiloineen ja putiikkeineen. Tämän renessanssiarkkitehtuuria edustavan, hulppean kaupunkitalon, rakennutti parlamentin puhemiehenä toiminut Jacques des Lingneris perheensä kodiksi v. 1548. Renessanssiarkkitehtuuri on Pariisissa melko harvinaista, ja se muistuttaa hieman Louvren rakennuksia, on tosin pienempi kooltaan. Rakennus sai vuosisatojen aikana lisäsiipiä ja muotoutui lopulta kahden suuremman rakennuksen ja niitä yhdistävien käytäväosien kokonaisuudeksi, joka käsittää pienen korttelin alan.

Kokonaisuus on melko umpinainen katujen puolelle, oikeastaan aika huomaamattomankin näköinen. Mutta porteista sisään saavuttaessa Carnavaletin sisäpihat (4kpl) huikaisevat kauneudellaan! Sisääntulon sisäpiha on melko asiallinen, kivetty piha ja edustava hallitsijapatsas keskellä, reliefeissä on haarniskaa ja vaakunaa ja muuta vallan symbolia vierailijaan vaikuttamassa. Mutta rakennuksen ”takapihan puolella” olevat sisäpihat ovatkin sitten kukkaihmisen juhlaa, todella kauniit puutarhat! Toinen piha on saanut nimensä sen suurimman ”Victory”-nimisen patsaan mukaan ja kyllä se varsinainen estetiikan voitto onkin. Ranskalaiseen tyyliin molemmat puutarha-sisäpihat noudattavat muotopuutarhan ideaa, ja sen mukaisesti istutetut kukat ja kasvit ovat todella kaunista katsottavaa museon monista ikkunoista eri kuvakulmista, ja istutukset muodostavat barokkityylisiä kuvioita katsojan iloksi.

Talo on ollut vuosisatojen ajan varakkaiden pariisilaisperheiden (sukujen) kotina, aina siihen saakka kun Pariisin kaupunki lunasti rakennuksen itselleen, ja avasi siihen tämän Pariisin historiasta kertovan museon, vuonna 1880. Talon tunnetuimpia asukkaita olivat 1600-luvun lopulla taloon asettuneen markiisi Sévignén perhe. Etenkin Madame de Sévigné ja heidän tyttärensä Francoise-Marguerita ovat tulleet tutuiksi jälkipolville melko hauskasta syystä; hyvin säilyneen ja kiinnostavan kirjeenvaihtokokoelman vuoksi, joka julkaistiin jo 1700-luvulla. Francoise-Margueritaa kuvailtiin aikansa ”sievimmäksi nuoreksi naiseksi koko Ranskassa”, ja eipä hän muotokuvasta päätellen myöskään suloisuuttaan peitellyt…Tyttären ja äidin suhde oli ilmeisen läheinen, näin voidaan päätellä niistä yli 2000 kirjeestä, joita tämä rakastava äiti kirjoitti tyttärelleen, ja joissa hän elävästi kuvaili heidän pariisilaisen tuttavapiirinsä edesottamuksia, kuohuttavia puheenaiheita, sekä heidän arkisia tapahtumiaan, kommentteja muodista ja kodin hankinnoista. Tällaiset seikat ovat usein jääneet ”suuren historiankirjoituksen”ulkopuolelle, mutta tämän museon tarkoitus on nimenomaan kuvata ja kertoa Pariisin asukkaiden elämästä viime vuosisatoina.

Madame de Sévigné ja tytär Francoise-Marguerita

Museon kokoelmat koostuvat kokonais-interiööreistä, huonekaluista, taideteoksista ja arkisista esineistä, kuten ruokailuvälineistä ja koriste-esineistä. Yhdessä salissa on esillä paljon Pariisilaisten liikkeiden kylttejä, erilaisten ammatinharjoittajien tunnuksia valmistettuina eri materiaaleista. Nämä kauppaliikkeiden tunnukset olivatkin tärkeää informaatiota ennen, Pariisissa otettiin vasta v 1805 käyttöön kunnollinen katujen nimikointi ja talonumerointi, joten kyltit muodostivat osoitekartaston. Kuvakieli oli tärkeää myös lukutaidottomalle väelle, ja näinpä kyltit kertoivatkin havainnollisesti liikkeen toimialasta; viljat ja leivonnaiset leipurista, rypäletertut ja pullot kuppilasta tai viinipuodista, avain lukkosepästä jne. Ja löytyihän sieltä myös Belle Epoque-cabaret-julisteista tuttu musta kissa, eli "Le Chat Noir", kuuluistan cabareen tunnus. Vuoden 1805 jälkeen myös moni Pariisin katu sai nimensä näistä kuuluisimmista kylteistä Rue du Chat-qui-Pêche (=Kalastajakissa) tai Rue de la Clef (=Avain)

Näyttelysaleissa on myös tosi taidokkaita pienoismalleja Pariisin kaupunginosista sen eri kehitysvaiheissa, siellä voi tarkkailla milloin kaupunki on rakentunut ja mm millaisia siltoja Seinen yli on rakennettu. Itselleni oli uusi tieto, että Pariisinkin sillat ovat olleet pääosin asuttuja, kuten muuallakin Euroopassa. Jostain syystä silloille rakennetuista asuintaloista on luovuttu pikkuhiljaa, ehkä se ei ole niin kovin kätevää..? Siitä tyylistä taitaa olla Euroopassa vain yksi silta muistuttamassa, eli Arno-joen ylittävä Ponte Vecchio Firenzessä, joka onkin oikea Firenzen symboli, ja nykyään täynnä kultasepänliikkeitä.


Myös rakennusten yksityiskohtia, veistoksia ja reliefejä oli talletettu museoon, ilmeisesti jo puretuista rakennuksista. Pariisin historia ulottuu yli 2000 vuoden taakse, eli se on yksi Keski-Europpan vanhimmista kaupungeista, eipä siis ihme, että esineistöä tähänkin museoon löytyy!

Museo on viihtyisä ja havainnollinen, ja muutamakin koululaisryhmä oli opiskelemassa kaupunkinsa historiaa. Oli mukavaa seurata kuinka nämä pikkuiset slipoveri-henkilöt viittasivat viisaana opettajan kysymyksiin ja vastasivat kirkkailla pikku äänillään päteviä vastauksia. Opettajan puhuessa kukaan ei tietenkään hiiskahtanutkaan, käytös oli kaikin puolin edustavaa, näin meilläkin..?

Museon kokoelmia on kartutettu Pariisin eri palatseista”ylijääneillä” esineistöillä, mm Hôtel de Luynesiin alun perin v. 1748 (Paolo-Antonio Brunetti) maalatut suuret seinämaalaukset, jotka kertovat hovielämästä Louis XV.n aikaan. Museokäynti-ystäväni sulautui erittäin hyvin maalauksen hovineitoihin…

Estetiikan lisäksi ranskalaisille ehdottoman tärkeä asia on kirjallisuus. Kirjailijat, runoilijat, näytelmäkirjailijat, historiankirjoittajat, kaikenkaikkiaan erilaiset kynäniekat ovat ranskalaisessa kulttuurissa arvossaan. Carnavalet-museossa on erityisen hyvä kokoelma teatterimaailmaan liittyvää esineistöä sekä taidetta. Vitriinissä vasemmalla oli Meissenin posliinitehtaan ihanat figuurit Mozartin taikahuilu-oopperasta, Tamino ja Pamina, ja ketä niitä nyt olikaan...Meissenin tehdas loi posliininhahmoillaan rokokoon aikakauden tyylin kiteytymiä.

Ja toisaalta, muodin ja tyylin kotikaupungissa kun ollaan, niin eikö se ole ihan vähimmäisvaatimus, että päivän asu valitaan museon interiööriin sopivaksi? Salien värit noudattelivat pääosin rokokoon henkeä, eli mentiin puuterimaisten sävyjen tunnelmissa eteenpäin.

Museovierailun onnistumiseen vaikuttavat monet seikat, eivät vähiten museokauppa ja kahvila. Carnavaletin museokauppa onkin aivan ihana, chansonit soivat ja on kirjoja, julisteita, kortteja, kaikenlaista Madame de Pompadour-erittäin tärkeää pikkutavaraa. Mukaamme lähti ainakin kortteja, Pariisi-aiheisia kirjoja, molemmille CD-levylliset perinteikästä Pariisi-musiikkia…ja, no niin sellaista tärkeää pientä.
Kahvilaa ei jostain syystä museossa ole, mutta toisaalta, Pariisi ja kahvilat, niissä olisikin aihetta jo ihan omaan kirjoitukseen, joten emme pitäneet sitä niin suurena puutteena...

 

Tätä museota suosittelen niin kovasti, siellä ei ole koskaan tungosta tai jonoja, vanhat tunnelmalliset parketit natisevat kotoisasti, sisäpihojen kukkaistutukset ovat niin hurmaavia, interiöörit ovat kokonaisvaltaista fiilistelyä, ei ”pelkästään” taulukavalkadia. Pariisilaisten ihmisten menneiden vuosisatojen elämään sai pienen näkökulman, ja Pariisin vilkkailta ja eläviltä kaduilta hetkisen hengähdystaukoa.

Lokakuusta -13 maaliskuulle -14 museoon on näköjään tulossa perusnäyttelyn lisäksi mielenkiintoinen näyttely muodista ”The Parisian Chic from the Belle Epoque to the 1930s".

www.carnavalet.paris.fr