Oscar Schindlerin Emalitehdas, Krakova

Hieman Krakovasta:

Etelä-Puolassa Sijaitseva Krakova on aivan huippukohde historiasta kiinnostuneelle; kaupunki on säästynyt täysin maailmansotien pommituksista (vrt esim Varsova tai Dresden, jotka pommitettiin lähes maan tasalle II-maailmansodan loppuvaiheessa). Myös neuvosto-aika säästi omalla tavallaan kaupunkia; "Uusi keskusta" Nova Huta rakennettiin historiallisen Krakovan viereen, ja näin vanha kaupunki sai pitää vuosisataiset kerrostumat entisellään, tosin sen kasvot peittyivät harmaaseen kivihiilipölyyn. Krakova jäi myös poliittisesti hieman syrjään, Varsovasta tuli Puolan pääkaupunki, ja Krakova sai pitää asemansa älymystön ja kulttuuriväen keskuksena, onhan siellä Euroopan toiseksivanhin yliopisto, Jagellonian Yliopisto (perustettu v.1364), sekä maan tärkeimmät taidekorkeakoulut kirjallisuuden, kuvataiteen, muusikin ja näyttämötaiteen aloilta.

Arkkitehtonisesti kiinnostavaa nähtävää Krakovassa riittää; ihastuttava keskiaikainen vanhakaupunki on ansaitusti Unescon perintölistalla, sitä on kunnostettu kovasti, ja ainoastaan vanhaa kaupunkia ympäröivät muurit ja vallihauta on purettu. Niiden tilalle on rakennettu puisto, eli koko vanhankaupungin voi kiertää käyskennellen tunnemallisia puistokäytäviä patsaalta ja suihkulähteeltä toiselle! Puistosta voi nousta myös Wawelin linnakukkulalle, Puolan kansallistunteen keskuspaikkaan, linnoitukseen, jossa aikoinaan kruunattiin ja haudattiin kaikki kuninkaalliset, ja joka tänäpäivänä on mitä ihastuttavin museokeskus. Italian renessanssin vaikutuksen näkee Krakovassa, erityisesti Wawelin alueella. Täällä oli mm renessanssaikana hulppea hovielämä, ja poliittisten ratkaisujen myötä lähetettiin Krakovan hovista prinsessa, Katarina Jagellonica, puolisoksi Suomeen (Ruotsiin) Kustaa Vaasan pojalle Juhanalle. Sitä tietä myös saapui haarukka Suomeen, tämän puolalaisprinsessan matkatavaroissa, mutta onpa mahtanut olla sillä prinsessalla totuttelemista pimeään Suomeen ja alkeelliseen Turun Linnaan!
Ennen II-maailmansotaa kaupunkikuvaa leimasi myös huomattava juutalaisväestö; n 25% asukkaista oli juutalaisia, ja etenkin v 1335 perustetun Kazimierzin alue oli juutalaisten kaupunginosa. Uskomattoman traagisten vaiheiden jälkeen tämä Kazimierz on viime vuosina noussut uuteen kukoistukseen, ja nykyään alueella toimii paljon juutalaista perintöä ylläpitävää ravintoloita, hotelleja, kulttuurikeskuksia, erilaisia putiikkeja ym.

 

Oscar Schindlerin Emalitehdas -museo:

 

Krakovan juutalaisten tarinaan tämänkertainen museoesittely liittyykin; Steven Spielberg kuvasi Krakovassa elokuvan "Schindlerin Lista", ja tämä seitsemän Oscar-palkintoa voittanut elokuva teki maailmalle tunnetuksi sekä saksalaisen tehtailija Oscar Schindlerin tarinan, että Krakovan juutalaisten kohtalon laajemmin tuona natsimiehityksen aikana v 1939-1945. Elokuva kuvattiin autenttisilla, edelleen tunnistettavilla paikoilla, mm tarinan keskipisteenä ollut emalitehdas toimi luonnollisesti kuvauspaikkana. Vuonna 2010 tehtaaseen on avattu museo, joka mielestäni on ehdottomasti yksi kiinnostavimpia, koskettavimpia ja persoonallisimpia museoita, joissa ikinä olen käynyt!  



Deutsche Emailwarenfabrik, D.E.F.

Oscar Schindler 1908-1974, hän pelasti 1200 juutalaista Krakovassa

 

Museon näyttely-arkkitehtuuri on suunniteltu siten, että kävijä kulkee 3-kerroksiseen tehdasrakennukseen tehdyissä saleissa kronologisen matkan Krakovassa, 1930-luvulta lähtien, läpi saksalaismiehityksen ja erilaisten epätodellisen kauheidenkin vaiheiden. Museo onnistuu tavoittamaan sodan kokemuksen tavalllisen pikku ihmisen kautta, monien henkilökohtaisten esineiden, kuvien, tarinoiden, kirjeiden ja ääninauhojen avulla kävijälle avautuu ihmisten Krakova, perheiden, ystävysten, lasten, vanhusten, kaikkien oma rakas kaupunki, joka jäi historian tapahtumien alle, ja kuitenkin kaiken jäkkeen kaupunki lähti taas asukkaineen toipumaan elämään.

 

Näyttely oli taitava yhdistelmä erilaisia teknisiä ja multimedian tehokeinoja, ja kuitenkin hyvin inhimillisiä pikkutarinoita. Tehdashallit antavat hienot puitteet näyttelylle, tervetuloa mukaan!



 

Näyttelyn alku avasi jokapäiväisen elämän kuhinan Krakovassa, pääsimme kurkistamaan valokuvaamoon, parturiliikkeeseen, kauppojen ja verstaiden näyteikkunoihin, poikkeamaan katukahvilaan krakovalaisten ystävien kanssa, lukemaan katukylttejä ja ihmisten valokuva-albumeja, sekä ihmettelmään suuresta stereoskoopista 3-ulotteisia maisemia. Näyttelysaleista paljastui myös aivan oikea rautatieaseman odotushuone, sek raitiovaunu, jossa sai istuskella kyydissä.
Ennen maailmansotaa Krakova oli porvarillinen, kultturelli kaupunki, vauras väestö kävi konserteissa, oopperassa, näyttelyissä, ja kaupunki oli myös sekä katolisen että juutalaisen väestön keskus Puolassa. Myös eri uskontojen teologiset tiedekunnat olivat asettuneet tänne yliopistokaupunkiin. Kaupungissa olikin yli 600 kirkkoa, niinpä kirkonkellojen kilinä kaikui usein raitivaunujen kolinan seassa. Krakova oli pitkään osa Itävalta-Unkaria, joten keskieurooppalainen kahvilakulttuuri leivoksineen oli myös vahvasti osa kaupungin elämää.

 

Natsimiehityksen tulo Krakvaan ei tarkoittanut hankalia aikoja vain juutalaisväestölle, sillä saksalaismiehittäjillä oli suunnitelmissa lakaista Krakovasta myös älymystö ja yläluokka. Vanha maineikas Jagellonien yliopisto suljettiin ja professorit pidätettiin.

 

"The Poles are to be allowed to educate only to the extent that will make them realize that they have no prospects whatsoever as a nation." -Kenraali-kuvernööri Hans Frank, lokakuu -39

 

Myös kaikki kansalliset muistomerkit tuhottiin, ja ihmisten omaisuuksia takavarikoitiin täysin mielivaltaisesti. Juutalaiset ajettiin Kazimierzistä muureilla rajattuun Gettoon, ja heiltä tietysti vietiin asuntojen lisäksi koko maallinen omaisuus. Tavoitteena oli tuhota koko Krakovan juutalaisväestö, ja lähes täydellinen tämä tuho valitettavasti olikin, niinpä Schindlerin pelastama joukko, n. 1200 henkieä, oli huomattava ja näissä olosuhteissa miltein ihmeen kaltainen, vaikka hän itse harmittelikin sitä, että olisi voinut mahdollisesti pelastaa vielä useamman hengen.

 

 

Näyttelysalien pyörivät kuvapilarit, filmi- ja ääninauhat todella saivat saksalaismiehistön vyörymään museokävijänkin yli. Lattialaatat olivat tyylinmukaiset, ja mitä edemmäs miehityksen kauhuissa kuljettiin, sitä hurjemmaksi muuttuivat myös kuvamateriaali ja ihmisten kertomukset. Roman Polanskin päiväkirjamerkinnät pikkupoikana Gettosta olivat koskettavaa luettavaa, ja äitinä&ihmisenä itsekin mietin kovasti sitä, kuinka paljon molemmilla osapuolilla on ollut mieleltään täysin järkkyneitä ihmisiä. Sodan epä-inhimillisten kauhujen ja menetysten keskellä varmasti moni ihminen on toiminut täysin shokissa ja vaistojen varassa.

 

 

Tässä vaiheessa kertomukseen tuli mukaan myös Oscar Shindlerin Emalitehdas, ja sen johtajan toiminnan vuoksi selviytyneiden ihmisten tarinat. Shindler oli poikkeuksellinen ja rohkea ihminen. Hänen työpöytänsä oli paikoillaan, ja sen eteen oli tehty hieno muistoteos tehtaan metalliastioista. Museokierrokseen kuului myös sali joka kertoi keskityleireistä, ja ilman kyyneleistä ei niiden kuvien, ihmisten kertomusten ja lavastusten keskeltä selviytynyt.

 

Miehityksen aika kuitenkin päättyi keväällä -45.
Oscar Shindler oli "evakuoinut" tehtaansa työntekijöineen jo Brünnliziin. Puolassa koitti uudenlaiset ajat, nyt Neuvostoliittolaisten "vapauttajien" johdolla.

Emalitehtaan kiinteistö osoitteessa Lipowa 4 otettiin kansalliseksi omaisuudeksi, ja siinä toimi v 1948-2002 Telepod, eli tele- ja puhelinlaitteita valmistava tehdas.

Surullisen ja kauhean sota-ajan jälkeen kaupunki pääsi pikkuhiljaa jaloilleen, yliopistot avattiin taas, ja elämä jatkui.

Elokuvasta Schindlerin Lista, kohtaus, jossa Oscar Shindler kertoo työtekijöilleen sodan loppuneen:



 Tehtaan työkoneita:





Museon monet tarinat olivat järkyttäviä, ja ihmisten julmuus hämmästyttävää, silti museo onnistui luomaan toiveikkaan tunnelman. Vaikka ihmiset kohtaavat ylipääsemättömiä vaikeuksia, silti jostain löytyy voimaa rakastaa, luottaa, uskoa, tuntea onnea ja iloa. Se, että ihmiset tutustuvat tällaiseenkin osaan historiaa (jonka ehkä mieluiten unohtaisimme), se saattaa opettaa jotain, nostaa tärkeitä ajatuksia ja päätöksiä mieleen. Kuinka harvoin itse muistaa olla kiitollinen siitä, että saa elää vapaassa maailmassa, ilmaista mielipiteitään, uskoa tai olla uskomatta, kasvattaa omia lapsiaan pelkäämättä...

Museokierros päättyi interaktiiviseen tilateokseen "Room of Choices", jossa saattoi kolmen eri tilan ja niiden sisältöjen kautta reflektoida kokemustaan ja museon sanomaa. Ensimmäinen tila oli musta käytävä, jossa oli upottava lattia, se symboloi julmuutta ja kauhua. Seuraava tila oli rotunda, joka hohti valoa, ja sen pilareihin oli kirjoitettu musitiinpanoja niistä ihmisistä, jotka olivat pystyneet vastustamaan pahuutta auttaen muita, olivat empatiaa tuntien joskus jopa riskeeranneet omaa elämäänsä. Kolmannessa tilassa oli kaksi kirjaa, musta ja valkoinen, joista saattoi lukea ihmisten eettisistä valinnoista miehitysaikana. Kirjoissa oli todellisia tilanteita eettisesti haastavista ratkaisuista, ja miten ihmiset olivat niitä ratkaisseet, omakohtaisten sitoumuksien painaessa vaakakuppeja suuntiin ja toisiin. Mielenkiintoista ja pysäyttävää.

Tämän museokäynnin jälkeen keskusteltavaa ja ajatuksia riitti, päälimmäiset mietteet oli hyvä istahtaa pohtimaan jo tehtaan sisääntulokerroksen "Cinema Cafe"ssa. Kahvila kertoi valokuvin elokuvan tekemisen prosessista, ja sen pöytiin oli lasilevyjen alle laitettu karttoja Krakovasta, joihin oli merkitty elokuvan kohtauksia, että missä mikäkin oli kuvattu. Cappucinon äärellä oli hyvä hengähtää, ja suunnitella kävelyreittiä halki historiaa havisevan, mutta kotoisan ja ihanan kaupungin!

Dzięki Krakowie, do zobaczenia wkrótce znowu!

The Historical Museum of the City of Kaków

Oscar Shindler`s Enamel Factory

ul. Lipowa 4

30-702 Kraków

 

www.mhk.pl

MATKAMUISTO PIETARISTA -Venäläisen Taiteen Museo

 

Pietarin kaupunki perustettiin v 1703 keisari Pietari Suuren tahdosta, ja kaupunki rakennettiin uskomattoman ripeään tahtiin, kuvastamaan keisarillista valtaa ja mahtia. Sen palatsien ja arkkitehtonisten kokonaisuuksien erikoisuutena on siksi harvinainen eheys ja täsmällinen kauneus. Kaupungista näkyy, että se on suunniteltu ”piirustuspöydällä”, eikä se ole kasvanut vain sattumalta kortteli toisensa jälkeen. Yksi Pietarin vaikuttavimmista arkkitehdeista oli Carlo Rossi (1777-1849), ja hänen edustamansa uusklassinen empire-tyyli näkyy kaupungissa laajasti, kuten tässä Venäläisen Taiteen Museossa ja sen ympäristössä. Carlo Rossin suunnitelmat käsittivät palatsin lisäksi myös sen ympäristön, eli arkkitehti suunnitteli Palatsin edessä olevan Taiteiden aukion, ja perusti katuja, jotta sai avattua kaksi hienoa perspektiivistä näkymää palatsille eri lähestymissuunnista. Toinen on juhlallinen näkymä pääkatu Nevski Prospektilta palatsin Taiteiden Aukion kautta eteläjulkisivulle, toinen romanttinen näkymä Mars-kentän puolelta Mikaelin puutarhan läpi palatsin pohjoisjulkisivun luo. Tämä romanttisempi näkymä on hääparien suosiossa, ja mekin saatoimme seurata museon ikkunoista palatsin terassilla muutamiakin hääpareja seurueineen ikuistamassa tätä tärkeää päivää valokuviin.


Palatsin ulkomuoto on säilynyt näihin päiviin saakka melkein muutoksitta valmistumisestaan asti, v. 1819-1825. Palatsin ensimmäinen omistaja oli keisari Paavali I.n nuorin, neljäs poika Mihail Pavlovits, josta on peräisin sen nimi, Mikaelin palatsi. Suuriruhtinas Mihailin perheen aika oli vilkasta ja loistavaa, palatsissa vietettiin tanssiaisia suuren maailman tyyliin, ja kristallikruunujen alla kokoontuivat Pietarin aateliset. Palatsin elämä sai myös kulttuuripainotuksia, kun Mihailin leski Jelena Pavlovna perusti sinne taiteilijasalongin ja musiikkiluokkia, ja siitä tulikin myöhemmin Venäjän ensimmäisen konservatorion perusta, jossa mm Pjotr Tsaikovskin musiikinopiskelu alkoi.

Valtio osti palatsin ja siihen kuuluvat piha-alueet v. 1895, josta lähtien siellä on sijainnut Venäläisen Taiteen Museo, silloin nimeltään ”Keisari Aleksanteri III:n Venäläinen Museo”. Alun perin kokoelma sisälsi n 1500 teosta, tänä päivänä kokoelmat kattavat n 400 000 taideteosta kaikilta aikakausilta, tyylisuunnilta ja koulukunnilta aina n 1100-luvun uskonnollisesta taiteesta tämän päivän nykytaiteeseen. Museo onkin mahtava matka venäläisen maalaustaiteen perinteeseen, ja ystävällisesti kävijää kohtaan selkeän kronologisesti ripustettuna museon viehättävissä ja ilmavissa saleissa.

 

 ”Olet tullut Venäläisen Museon saleihin. Palatsin seinien ulkopuolelle on jäänyt meluisa kaupunki, palatsissa vallitsee museon huoneiden hiljaisuus sekä maalausten, veistosten ja piirrosten äänettömyys…Mutta ovatko ne todella äänettömiä?


Museota voi verrata suureen teatteriin, sen saleja palkkeihin, joilla toteutuu suurenmoinen näytelmä. Samoin kuin tavallinen näytelmä, se koostuu monesta kohtauksesta, mutta täällä ne ovat vuosisadoiksi (tai ehkä hetkeksi?) jähmettynee t tuhansina tauluina, veistokuvina ja piirroksina.


Katso tarkkaan, ja huomaat tuttuja teatteritaiteen lajeja eli tragediaa, draamaa, pastoraalia…Kirjallisuudenkin lajeja täällä on: täältä löytyy kertomuksia, romaaneja, pienoisromaaneja, novelleja, runoja ja sonetteja.


Kuuntele tarkkaan, ja teet vielä yhden hämmästyttävän löydön: taiteilijat ja hahmot kääntyvät puoleesi vuosisatojen takaa ja puhuvat plastiikkataiteen kieltä. Kuvattujen ihmisten eleiden ja asentojen plastisuudesta, linjojen ja värien sopusoinnusta tai riitasoinnusta, yksinkertaisten tai monimutkaisten kuvioiden ja ornamenttien rakenteesta sekä monesta muusta yksityiskohdasta koostuu se, mitä taiteessa kutsutaan tyyliksi.


Jokaisella vaiheella on ainutlaatuinen tyyli, lempijuomia, -säveliä ja –rytmejä sekä tilavuuden ja ajan eritystä tunnetta. Jos oppii tuntemaan ne ja erottamaan ne toisistaan, niin avaa itselleen pääsyn edeltäjiemme keräämien hengellisten aarteiden luo.


Nimenomaan mahdollisuus ylittää ajan näkymätön seinä, tehdä toivioretken menneisyyteen ja tuntea osallisuutta historiaan, vetää ihmistä museoon. ”


-Vladimir Gusev, Valtiollisen Venäläisen museon johtaja.


Juuri niin Vladimir, sitähän mekin tässä tavoittelemme, kiitos tervetulo-toivotuksesta!

Palatsin sisätiloja on tietenkin remontoitu museolle sopivaan tyyliin, mutta alkuperäisestä loistosta on jätetty muutamat esimerkit; sisääntulon pääportaikko sekä Valkoinen Sali ovat mahdollisimman alkuperäisessä asussaan, ja salin kalusto on myös alkuperäinen. Nämä interiöörit kertovat kyllä sen hämmästyttävän loistokkuuden ajan Pietarista, joista voimme lukea romaaneista ja historian kirjoista! Muutamat tyyliseikat erityisesti ilahduttivat vanhojen kunnon museoiden ystävää; useissa saleissa oli se juuri oikeaoppinen tummanpunainen, samettinen, ovaalinmuotoinen sohva tärkeimpien teosten edessä, ja myös useassa salissa ja käytävässä valo siivilöityi läpikuultavien puhviverhojen läpi kauniisti himmentyen sisään ikkunoista. Näitä hurmaavia virityksiä näkee oikeastaan vain itäblokin maissa, lännessä eleettömät paneeliverhot ovat jotenkin latistaneet taidemuseoiden juhlavaa ja historiallista tunnelmaa.

 

 

 

 

 

 

 

Valkoisen salin aarteita.


Kierros alkaa vanhan uskonnollisen taiteen saleista, jossa seinät ovat saaneet intensiivisen, punaisen värin. Ikonien kultaukset hehkuvat punaista taustaa vasten, ja katsojan huomion kiinnittyy vanhoihin pyhimystarinoihin, kuten Yrjön ihmevoitto käärmeestä, ikoni 1400-luvun Novgorodista. Ikonimaalauksen perinteeseen kuuluu, ettei niitä signeerata, mutta joitakin erityisen taitavia ikonimaalareita tunnetaan hyvin, kuten moskovalainen Andrei Rubljov, jonka 1400-luvun alkupuolella maalaamat ikonit kuuluvat museon aarteisiin. Ylipäätään venäläisen uskonnollisen taiteen säilymistä läpi 1900-luvun poliittisten murrosten pidetään juuri Venäläisen Taiteen Museon henkilökunnan innostuksen ja tutkimusretkien ansiona. Vallankumouksen pyörteisiin ja hengellisten tilojen myllerrykseen jäi varmasti paljon arvokasta taidetta, mutta tämä museo on onnistunut säilyttämään mittavan osan venäläisen hengellisen taiteen perintöä.

Museon näyttelyripustus on 1920-luvulta saakka noudattanut kronologista logiikkaa, joten saleista toiseen on mukavaa kuljeskella, kuin astuisi vuosisadasta toiseen. Vastaan tulee kaikki eurooppalaisen taiteen tyylikaudet loistavien maalausten kautta. Kuten tämä ihastuttavan keimaileva rokokooneito Katariina Arsenjeva Vladimir Borovikovskin ikuistamana 1790-luvulta. Tämä söpö aatelisneito on pukeutunut rokokoomuodin tyyliin hassuttelevasti paimentytön hattuun, ja puku sekä kampaus noudattelevat täysin 1700-l.n lopun kuuminta muotia.

 

 

Museon helmiin kuuluu romantiikan ajan maalaus Pompeijin viimeinen päivä. Karl Brullov on ikuistanut vuonna 1833 tuolloin hyvin ajankohtaisen ja ihmisten mieliä kiehtoneen Pompeijin tarinan. Antiikin löydöt arkeologisilta kaivauksilta Italiassa, Kreikassa ja Egyptissä vaikuttivat maalaustaiteen lisäksi myös arkkitehtuuriin, muotoiluun ja muotiin uusklassismina ja empire-tyylinä, koko Pietarin kaupunki sai tästä vaikutteita, ja meidän oma Helsinki sen myötä. Maalaustaiteessa romantiikan aikakausi ammensi antiikin tarinoiden traagisuudesta aiheita, ja todellisen Pompeijin viimeistä päivää kuvannut Brullov on halunnut ikuistaa maalaukseen koko inhimillisten tunteiden kirjon. Valmis maalaus oli esillä Roomassa, Milanossa ja Pariisissa, ja kotiutumisestaan lähtien se on ollut museon merkkiteos.

 

Maailmankuulu venäläinen taidemaalari Ilja Repin (1844-1930) oli tietysti erittäin hyvin esillä museon kokoelmissa, ja hänen maalaamistaan teoksista suurikokoisin, ”Valtiollisen Neuvoston juhlakokous 7. toukokuuta 1901, sen perustamisen 100.vuosijuhlapäivänä”, oli saanut kunniapaikan. Tässä valtavassa maalauksessa on 81 henkilöä, ja sieltä saatoimme bongata mm Nikolai Bobrikovin. Valtiollisen neuvoston jäsenten kuvaamisessa Repiniä auttoi myös opiskelijaryhmä, mutta psykologisen tarkoista kasvonpiirteistä vastasi mestari itse.

1800-luvun loppupuolella Venäjällä, kuten muuallakin Euroopassa, jalansijaa maalaustaiteessa sai kansallisromantiikka. Kuvattiin luontoa ihannoiden, ja arkipäiväisiä tapahtumia realistisesti, ihmisiä puuhissaan ja kansallispuvuissaan. Venäläinen muotokuvamaalaus on aina yhtä kiinnostavaa ja syvällistä, kuten Valentin Serov.n muotokuva ruhtinatar Zinaida Jusupovasta (v. 1902), jossa voi nähdä myös hieman impressionistisia vaikutteita. Ruhtinatar Zinaida Jusupovin poika Feliks oli osallisena Rasputinin murhaan, ja muotokuvasta päätellen rva Jusupovaltakin löytyi luonnetta, sen lisäksi että hän oli kuuluisa tyylitajustaan ja muodikkuudestaan.


Monesti venäläisessä muotokuvamaaluksessa kuva ikäänkuin tuntuu tarkentuvan mallin kasvoihin, ja muu ympäristö on sitä suurpiirteisempää, mitä kauemmas maalauksen laitoihin edetään. Tämä vastaa silmän luonnollisen näkemisen optiikkaa, ja siksi maalaukset tuntuvat hämmästyttävän luonnollisilta.

Venäläinen melankolisuus välittyy monesti myös maisemassa, kuten tässä pienehkössä työssä Holiday, v 1902, jonka väriskaala meni suoraan sieluuni. Kaikki lempivärini samassa työssä; vaalean siniharmaat kupolit, katon kalpea vihreä ja syksyisen sadepilven harmaita sävyjä taivaalla!
 

Venäjän politiikan muuttuminen vaikutti myös kuvataiteeseen, ja sosialistinen realismi näkyy vahvasti neuvostoliittolaista elämäntyyliä ihailevana kuvaustyylinä. Abram Arkhipov.n herkullinen maalaus ”Vieraissa” v. 1915 saa kukkahuivit hehkumaan, ja yhdistää venäläisen maalaustaiteen eurooppalaisiin tyylisuuntiin, kuten tässä impressionismin valonkäsittelyä ja ekspressionismin lennokkaan rentoa sivellintekniikkaa perinteiseen venäläiseen kansankuvaukseen.

 

Kauniita herkkupaloja maalauksina olivat myös nämä, joiden tekijöitä tai nimiä en kirjoittanut ylös; Pekka Halosen Niittomiestä muistuttava suuri viljapeltokuvaus, laaja kullankeltainen peltomaisema, josta tuli mieleeni äskettäin leffateatterissa pyörinyt Anna Karenina-elokuvan loppukohtaus, jossa Aleksei Aleksandrovitš Karenin istuu pellolla lasten telmiessä ympärillä…

Ja tuo suloinen lattianpesijätär on melko samaistuttava henkilö, kukapa ei kesken siivousurakkaa mieluummin haaveilisi avoimen ikkunan äärellä ja katselisi pietarilaista kattomaisemaa... Aurinkokin paistaa niin mukavasti, ja tytön selkä ja niska heijastuvat viehättävästi ikkunalasista. 

 

Venäläinen sielunmaisema ja maalaustaiteen perinne välittyi kävijälle tässä museossa erittäin pedagogisesti ja rauhallisesti. Viimeiset salit, jotka esittelivät avantgardistisempaa menoa, jaksoimme vielä jotenkin kiriä läpi. Sen verran taideähkyä kuitenkin tässä kohtaa oli, että Malevitsit, Kandinskyt, Rodtsenkot ja muut abstraktit maalarit eivät paljoakaan enää jaksaneet innostaa. Kaipasimme jo Pietarin kaduille ja kanaville, ja museon pieni kahvilakin sai jäädä, kun suuntasimme päiväkahville ulos Mikaelin puistoon.

www.rusmuseum.ru

Terrakotta-armeija ja Kiinan keisarien aarteet Tampereen Vapriikissa

                             Maailman kahdeksas ihme on marssinut Tampereen Vapriikkiin.



Vuoden 1974 kesä Kiinan Shaanxin provinssissa oli pitkä ja kuuma. Eräs maanviljelijä ryhtyi kaivamaan kaivoa muutaman kilometrin päähän Kiinan ensimmäisen keisarin hautakummusta. Työn edetessä maan väri muuttui, ja lapio osui poltetusta savesta valmistettuun ihmispäähän. Näin sattumalta löytyi Kiinan ensimmäisen keisarin Qin Shi Huangdin hautaa yli 2000 vuotta suojannut terrakotta-armeija. Arkeologisissa kaivauksissa paljastui lähes  8000 luonnollisen kokoista soturia ja satoja hevosia, sodankäyntioppien mukaisissa muodostelmissa.

Löydöstä tuli maailmanlaajuinen arkeologinen sensaatio, joka kiehtoo ihmisten mieliä ja avaa Kiinan varhaista historiaa merkittävällä tavalla. Löytöä sanotaan maailman kahdeksanneksi ihmeeksi, ja se on listattu myös UNESCOn maailmanperintökohteeksi.

Soturit ja hallitsija.

Kiinan ensimmäinen keisari, Qin Shi Huangdi on yksi historian vaikutusvaltaisimmista hallitsijoista kautta aikojen. Hän yhdisti seitsemän sotivaa valtiota yhdeksi keisarikunnaksi ja loi valtakunnan, jonka perustalta kehittyi nykyinen Kiina. Keisari Qin Shi Huangdi (259-210 eaa) oli alkujaan nimeltään Zheng Yang, hänestä tuli Qin-valtion kunings vain 13-vuotiaana, ja valloitettuaan kuusi naapurivaltiota, hän otti keisarilliseksi nimekseen Qin Shi Huangdi, joka tarkoittaakin ”Qin`in ensimmäinen keisari”. Tämän voittoisan Qin valtakunnan mukaan nimettiin koko suuri valtio, Qin > China. Keisari Qin Shi Huangdi alkoi rakennuttaa Kiinan muuria, yhtenäisti mitta-, paino- ja rahajärjestelmän sekä kirjoitusmerkit, kehitti liikennejärjestelmiä, rakensi asevelvollisuuteen perustuvan armeijan ja loi näin monin tavoin perustan nykyiselle Kiinalle.

 Noin sata vuotta myöhemmin Euroopassa syntyi myös loistava poliitikko, strategikko ja tuleva hallitsija; Gaius Julius Caesar (100-44 eaa) Saman tapaan silloin luotiin Rooman valtakunnassa suuria Euroopan tulevaisuuteen vaikuttavia linjauksia; hallitusmuotoja, yhtenäistä valuuttaa, monialaisen kulttuurin ja sivistyksen perusteita, jotka vielä tänä päivänä näkyvät eurooppalaisessa perinteessä ja rakennetussa ympäristössä. Egyptin Faraoiden jälkeen lännessä ei tosin varusteltu valtion päämiesten hautoja tuonpuoleista elämää varten, mutta toisin oli Kiinassa; ensimmäinen keisari rakennutti savesta, puusta ja pronssista täydellisen jäljennöksen valtakunnastaan, jossa elämä jatkuisi entisellään, huolimatta sellaisesta pikkujutusta kuin kuolema. Keisarin varsinainen hautakumpu on valtavan hauta-alueen keskellä, paikassa, jossa pohjoisessa, lännessä ja etelässä sitä suojasivat joet ja vuoret, etelässä terrakotta-armeija. Hautakumpua ei ole vielä kaivettu esiin, olisikin mielenkiintoista tietää mitä se pitää sisällään…

 

Museokeskus Vapriikki toimii Tampellan tehtaan entisessä verstaassa Tammerkosken partaalla ja tarjoaa mainiot puitteet tälle hienolle näyttelylle. Tampeeen kaupunki on kyllä mainiolla tavalla hyödyntäyt tämän punatiilisen tehdaskiinteistöjen kokonaisuuden, ja luonut kosken ympäristöön kulttuurin, taiteen  ja kaikenlaisen viihtymisen keskuksen.

On hienoa, että näin suuri ja kiinnostava kokonaisuus tästä maailman ihmeestä saadaan Suomeen! Museolta se on vaatinut ennenäkömättömiä ponnisteluja ja laajaa kansainvälistä yhteistyötä.

 

Terrakotta-armeijan löytöpaikalle Kiinan Shihuangiin on perustettu kaikkien arkeologiasta kiinnostuneiden riemuksi varsinainen näyttelyiden keskus, jossa sekä kaivauksiin, että löytöihin voi tutustua. Koska kaikilla ei kuitenkaan ole mahdollisuutta matkustaa Kiinaan, terrakotta-armeijasta on aina joku "joukko-osasto" matkan päällä, kiertämässä maailman eri museoita. Itselleni tämä oli jo kolmas mahdollisuus nähdä näitä kunniakkaita ja komeita sotureita, mutta joka kerralla se vaan sykähdyttää yhtä paljon. Vapriikin näyttelykokonaisuus on myös erittäin hieno ja laaja esineistöltään, ja näyttelyssä on mielenkiintoisella tavalla havainnollistettu Qin-dynastian valtakunnan syntyä ja kasvua.

 

 

 

Näyttelysuunnittelu oli todella kaunis, selkeä, yksinkertainen, ja siinä toteutui hienosti hieman mystinen tunnelma. Tummat katot, terrakotan ja punaisen sävyt yhdistettynä tummiin elementteihin ja lasivitriineihin saivat rauhoittumaan ja keskittymään aiheeseen. Valosuunnitelmassa oli otettu huomioon mm tähtitaivas sotureiden ylle, jossa tähtikuviot olivat samoin kuin keisari Qin Shi Huangdin syntymän hetkellä. (alempi luonnoskuva)

Terrakottasotilaat ovat hätkähdyttäviä, koskettavia ja ihmeellisiä. On ajatuksia herättävää, että ne on valmistettu täysin käsityönä, jokainen sotilas on oman näköisensä, ja kun vielä ajattelee, että ne oli alun perin maalattu luonnollisilla väreillä, valmistuessaan näky on ollut vielä vaikuttavampi! Alkuperäiset värit häviävät heti jouduttuaan hapen kanssa tekemisiin, mutta nykyään on kehitetty uusia menetelmiä, joilla väri saadaan säilymään.



Eläytymistä jousiampujan kehonkieleen.

 

Kenraalin tunnistaa arvomerkeistä, eli nauhoista haarniskassa.
 

Saven muotoilussa tekniikkana on käytetty pääosin levy- ja makkaratekniikkaa, saven valamistekniikoita ei vielä käytetty. Alun perin arveltiin, että jokainen sotilas on perustunut oikeaan mieheen, mutta arkeologit ovat löytäneet tutkimuksissaan hieman varhaisen sarjavalmistuksen ideaa. Haarniskatyyppejä on ollut käytössä kaksi, erilaisia ylävartaloita kahdeksan, kahdenlaisia sääriä, neljänlaisia saappaita, kolmenlaisia kenkiä ja kahdenlaisia jalkoja. Päämalleja on ollut 10 erilaista, mutta kuitenkin niin, että monet kasvonpiirteet, kuten kulmakarvat, viikset, parta ja kampaukset, nenät ja korvat, tehtiin käsin muotoilemalla valmiiden aihioiden päälle, kittaamalla märkää savea patsaiden kasvoille.Teknisistä seikoista viis, patsaiden yksityiskohtainen muotoilu on niin taidokasta, että henkeä salpaa!

 

Näyttelyn rakentamiseen lievää haastetta on varmasti tuonut patsaiden rakenne; esimerkiksi taustalla näkyvä hevonen painaa n 400 kiloa, mutta on ontto. Keisarin pronssivaunuissa taas on yli 3000 osaa, ja ne painavat 1200 kiloa…

 

 

Tarunomaisten haudanvartijoiden ja ensimmäisen keisarin pronssivaunujen lisäksi näyttelyssä saattoi ihailla myös muita hautalöytöjä ja keisarien aarteita Qin- ja sitä seuranneen Han-dynastioiden ajalta, esimerkiksi kallisarvoisia jade-, kulta- ja pronssiesineitä. Muinaiset kiinalaiset uskoivat elämän jatkuvan kuoleman jälkeen ja vainajalle tuli siksi varustaa mukaan kaikkea sitä, mitä hän oli eläessäänkin tarvinnut. Tulee mieleen Egyptin faraot, joille haudattiin pyramidihautoihin mukaan myös kaikkea mahdollista, huonekaluista purjeveineisiin...

 

 

 

Ensimmäisen keisarin hauta-alueen arkeologiset tutkimukset jatkuvat edelleen, ja viime vuosina on tehty uusia mielenkiintoisia löytöjä. Ensimmäinen keisari arvosti eksoottisia eläimiä, ja otti mukaan tuonpuoleiseen lemmikkejä. Näitä pronssista valmistettuja kurkia esimerkiksi ei ole ollut vielä aiemmin Pohjoismaissa esillä. Musiikilla, tanssilla ja akrobatialla oli tärkeä osa kiinalaisessa hovielämässä, niinpä esimerkiksi näitä viihdyttäjiä tuli varustaa myös keisarin hautaan mukaan.  Nämä Han-kauden figuurit ilmentävät hyvin ajan tyyliä; rauhallisia selkeitä muotoja ja värejä. Qin- ja Han dynastiat hallitsivat Kiinaa reilut 400 vuotta, silloin tieteet ja taiteet kukoistivat ja valtakunta kasvoi, vaurastui ja vahvistui.

Vapriikin Terrakotta-armeija-näyttelyssä on vieraillut jo yli 10 000 näyttelykävijää. Enpä ihmettele, näyttelyssä on kiehtova tarina, dramatiikkaa ja upeita esineitä. Näyttely on esillä vielä koko syksyn, suosittelen kovasti tätä koko perheelle sopivaa näyttelyä! Vapriikin museokeskus tarjoaa ohjelmaa koko päiväksi, saman katon alla sijaitsee myös Luonnontieteen museo, Jääkiekkomuseo, Lelumuseo, Innovaatiomuseo ja vaihtuvia näyttelyitä.

”Terrakotta-armeija on joka museon unelma, ja meille on kunnia saada tämä hieno kokoelma Vapriikkiin”, sanoo näyttelypäällikkö Marjo-Riitta Saloniemi.

Museokaupasta sai vielä ostaa mukaan oman pikku terrakotta-armeijan keisarillisesti keltaiseen silkkiin pakattuna, niin helppohan tässä on hymyillä.

Vapriikin museokaupassa on paljon kaikkea kiinnostavaa ja koko museokeskuksen  erilaisiin aihepiireihin liittyvää. Kahviloita ja ravintoloita löytyy sekä saman katon alta, että lähistöltä muutenkin ilahduttavan paljon.

Museon nettisivuilta www.vapriikki.fi löytyy lisätietoa, ja mm kiinnostava blogi, jossa kerrotaan näyttelyn rakentamisen ajasta, kahden vuoden ponnistuksesta ja kansainvälisen yhteistyön toiminnasta tämän hienon näyttelyn aikaansaamiseksi.