Hieman Krakovasta:
Etelä-Puolassa Sijaitseva Krakova on aivan huippukohde historiasta kiinnostuneelle; kaupunki on säästynyt täysin maailmansotien pommituksista (vrt esim Varsova tai Dresden, jotka pommitettiin lähes maan tasalle II-maailmansodan loppuvaiheessa). Myös neuvosto-aika säästi omalla tavallaan kaupunkia; "Uusi keskusta" Nova Huta rakennettiin historiallisen Krakovan viereen, ja näin vanha kaupunki sai pitää vuosisataiset kerrostumat entisellään, tosin sen kasvot peittyivät harmaaseen kivihiilipölyyn. Krakova jäi myös poliittisesti hieman syrjään, Varsovasta tuli Puolan pääkaupunki, ja Krakova sai pitää asemansa älymystön ja kulttuuriväen keskuksena, onhan siellä Euroopan toiseksivanhin yliopisto, Jagellonian Yliopisto (perustettu v.1364), sekä maan tärkeimmät taidekorkeakoulut kirjallisuuden, kuvataiteen, muusikin ja näyttämötaiteen aloilta.
Arkkitehtonisesti kiinnostavaa nähtävää Krakovassa riittää; ihastuttava keskiaikainen vanhakaupunki on ansaitusti Unescon perintölistalla, sitä on kunnostettu kovasti, ja ainoastaan vanhaa kaupunkia ympäröivät muurit ja vallihauta on purettu. Niiden tilalle on rakennettu puisto, eli koko vanhankaupungin voi kiertää käyskennellen tunnemallisia puistokäytäviä patsaalta ja suihkulähteeltä toiselle! Puistosta voi nousta myös Wawelin linnakukkulalle, Puolan kansallistunteen keskuspaikkaan, linnoitukseen, jossa aikoinaan kruunattiin ja haudattiin kaikki kuninkaalliset, ja joka tänäpäivänä on mitä ihastuttavin museokeskus. Italian renessanssin vaikutuksen näkee Krakovassa, erityisesti Wawelin alueella. Täällä oli mm renessanssaikana hulppea hovielämä, ja poliittisten ratkaisujen myötä lähetettiin Krakovan hovista prinsessa, Katarina Jagellonica, puolisoksi Suomeen (Ruotsiin) Kustaa Vaasan pojalle Juhanalle. Sitä tietä myös saapui haarukka Suomeen, tämän puolalaisprinsessan matkatavaroissa, mutta onpa mahtanut olla sillä prinsessalla totuttelemista pimeään Suomeen ja alkeelliseen Turun Linnaan!
Ennen II-maailmansotaa kaupunkikuvaa leimasi myös huomattava juutalaisväestö; n 25% asukkaista oli juutalaisia, ja etenkin v 1335 perustetun Kazimierzin alue oli juutalaisten kaupunginosa. Uskomattoman traagisten vaiheiden jälkeen tämä Kazimierz on viime vuosina noussut uuteen kukoistukseen, ja nykyään alueella toimii paljon juutalaista perintöä ylläpitävää ravintoloita, hotelleja, kulttuurikeskuksia, erilaisia putiikkeja ym.
Oscar Schindlerin Emalitehdas -museo:
Krakovan juutalaisten tarinaan tämänkertainen museoesittely liittyykin; Steven Spielberg kuvasi Krakovassa elokuvan "Schindlerin Lista", ja tämä seitsemän Oscar-palkintoa voittanut elokuva teki maailmalle tunnetuksi sekä saksalaisen tehtailija Oscar Schindlerin tarinan, että Krakovan juutalaisten kohtalon laajemmin tuona natsimiehityksen aikana v 1939-1945. Elokuva kuvattiin autenttisilla, edelleen tunnistettavilla paikoilla, mm tarinan keskipisteenä ollut emalitehdas toimi luonnollisesti kuvauspaikkana. Vuonna 2010 tehtaaseen on avattu museo, joka mielestäni on ehdottomasti yksi kiinnostavimpia, koskettavimpia ja persoonallisimpia museoita, joissa ikinä olen käynyt!
 |
| Deutsche Emailwarenfabrik, D.E.F. |
 |
| Oscar Schindler 1908-1974, hän pelasti 1200 juutalaista Krakovassa |
Museon näyttely-arkkitehtuuri on suunniteltu siten, että kävijä kulkee 3-kerroksiseen tehdasrakennukseen tehdyissä saleissa kronologisen matkan Krakovassa, 1930-luvulta lähtien, läpi saksalaismiehityksen ja erilaisten epätodellisen kauheidenkin vaiheiden. Museo onnistuu tavoittamaan sodan kokemuksen tavalllisen pikku ihmisen kautta, monien henkilökohtaisten esineiden, kuvien, tarinoiden, kirjeiden ja ääninauhojen avulla kävijälle avautuu ihmisten Krakova, perheiden, ystävysten, lasten, vanhusten, kaikkien oma rakas kaupunki, joka jäi historian tapahtumien alle, ja kuitenkin kaiken jäkkeen kaupunki lähti taas asukkaineen toipumaan elämään.
Näyttely oli taitava yhdistelmä erilaisia teknisiä ja multimedian tehokeinoja, ja kuitenkin hyvin inhimillisiä pikkutarinoita. Tehdashallit antavat hienot puitteet näyttelylle, tervetuloa mukaan!
Näyttelyn alku avasi jokapäiväisen elämän kuhinan Krakovassa, pääsimme kurkistamaan valokuvaamoon, parturiliikkeeseen, kauppojen ja verstaiden näyteikkunoihin, poikkeamaan katukahvilaan krakovalaisten ystävien kanssa, lukemaan katukylttejä ja ihmisten valokuva-albumeja, sekä ihmettelmään suuresta stereoskoopista 3-ulotteisia maisemia. Näyttelysaleista paljastui myös aivan oikea rautatieaseman odotushuone, sek raitiovaunu, jossa sai istuskella kyydissä.
Ennen maailmansotaa Krakova oli porvarillinen, kultturelli kaupunki, vauras väestö kävi konserteissa, oopperassa, näyttelyissä, ja kaupunki oli myös sekä katolisen että juutalaisen väestön keskus Puolassa. Myös eri uskontojen teologiset tiedekunnat olivat asettuneet tänne yliopistokaupunkiin. Kaupungissa olikin yli 600 kirkkoa, niinpä kirkonkellojen kilinä kaikui usein raitivaunujen kolinan seassa. Krakova oli pitkään osa Itävalta-Unkaria, joten keskieurooppalainen kahvilakulttuuri leivoksineen oli myös vahvasti osa kaupungin elämää.
Natsimiehityksen tulo Krakvaan ei tarkoittanut hankalia aikoja vain juutalaisväestölle, sillä saksalaismiehittäjillä oli suunnitelmissa lakaista Krakovasta myös älymystö ja yläluokka. Vanha maineikas Jagellonien yliopisto suljettiin ja professorit pidätettiin.
"The Poles are to be allowed to educate only to the extent that will make them realize that they have no prospects whatsoever as a nation." -Kenraali-kuvernööri Hans Frank, lokakuu -39
Myös kaikki kansalliset muistomerkit tuhottiin, ja ihmisten omaisuuksia takavarikoitiin täysin mielivaltaisesti. Juutalaiset ajettiin Kazimierzistä muureilla rajattuun Gettoon, ja heiltä tietysti vietiin asuntojen lisäksi koko maallinen omaisuus. Tavoitteena oli tuhota koko Krakovan juutalaisväestö, ja lähes täydellinen tämä tuho valitettavasti olikin, niinpä Schindlerin pelastama joukko, n. 1200 henkieä, oli huomattava ja näissä olosuhteissa miltein ihmeen kaltainen, vaikka hän itse harmittelikin sitä, että olisi voinut mahdollisesti pelastaa vielä useamman hengen.
Näyttelysalien pyörivät kuvapilarit, filmi- ja ääninauhat todella saivat saksalaismiehistön vyörymään museokävijänkin yli. Lattialaatat olivat tyylinmukaiset, ja mitä edemmäs miehityksen kauhuissa kuljettiin, sitä hurjemmaksi muuttuivat myös kuvamateriaali ja ihmisten kertomukset. Roman Polanskin päiväkirjamerkinnät pikkupoikana Gettosta olivat koskettavaa luettavaa, ja äitinä&ihmisenä itsekin mietin kovasti sitä, kuinka paljon molemmilla osapuolilla on ollut mieleltään täysin järkkyneitä ihmisiä. Sodan epä-inhimillisten kauhujen ja menetysten keskellä varmasti moni ihminen on toiminut täysin shokissa ja vaistojen varassa.
Tässä vaiheessa kertomukseen tuli mukaan myös Oscar Shindlerin Emalitehdas, ja sen johtajan toiminnan vuoksi selviytyneiden ihmisten tarinat. Shindler oli poikkeuksellinen ja rohkea ihminen. Hänen työpöytänsä oli paikoillaan, ja sen eteen oli tehty hieno muistoteos tehtaan metalliastioista. Museokierrokseen kuului myös sali joka kertoi keskityleireistä, ja ilman kyyneleistä ei niiden kuvien, ihmisten kertomusten ja lavastusten keskeltä selviytynyt.
Miehityksen aika kuitenkin päättyi keväällä -45. Oscar Shindler oli "evakuoinut" tehtaansa työntekijöineen jo Brünnliziin. Puolassa koitti uudenlaiset ajat, nyt Neuvostoliittolaisten "vapauttajien" johdolla.
Emalitehtaan kiinteistö osoitteessa Lipowa 4 otettiin kansalliseksi omaisuudeksi, ja siinä toimi v 1948-2002 Telepod, eli tele- ja puhelinlaitteita valmistava tehdas.
Surullisen ja kauhean sota-ajan jälkeen kaupunki pääsi pikkuhiljaa jaloilleen, yliopistot avattiin taas, ja elämä jatkui.
Elokuvasta Schindlerin Lista, kohtaus, jossa Oscar Shindler kertoo työtekijöilleen sodan loppuneen:
Tehtaan työkoneita:
Museon monet tarinat olivat järkyttäviä, ja ihmisten julmuus hämmästyttävää, silti museo onnistui luomaan toiveikkaan tunnelman. Vaikka ihmiset kohtaavat ylipääsemättömiä vaikeuksia, silti jostain löytyy voimaa rakastaa, luottaa, uskoa, tuntea onnea ja iloa. Se, että ihmiset tutustuvat tällaiseenkin osaan historiaa (jonka ehkä mieluiten unohtaisimme), se saattaa opettaa jotain, nostaa tärkeitä ajatuksia ja päätöksiä mieleen. Kuinka harvoin itse muistaa olla kiitollinen siitä, että saa elää vapaassa maailmassa, ilmaista mielipiteitään, uskoa tai olla uskomatta, kasvattaa omia lapsiaan pelkäämättä...
Museokierros päättyi interaktiiviseen tilateokseen "Room of Choices", jossa saattoi kolmen eri tilan ja niiden sisältöjen kautta reflektoida kokemustaan ja museon sanomaa. Ensimmäinen tila oli musta käytävä, jossa oli upottava lattia, se symboloi julmuutta ja kauhua. Seuraava tila oli rotunda, joka hohti valoa, ja sen pilareihin oli kirjoitettu musitiinpanoja niistä ihmisistä, jotka olivat pystyneet vastustamaan pahuutta auttaen muita, olivat empatiaa tuntien joskus jopa riskeeranneet omaa elämäänsä. Kolmannessa tilassa oli kaksi kirjaa, musta ja valkoinen, joista saattoi lukea ihmisten eettisistä valinnoista miehitysaikana. Kirjoissa oli todellisia tilanteita eettisesti haastavista ratkaisuista, ja miten ihmiset olivat niitä ratkaisseet, omakohtaisten sitoumuksien painaessa vaakakuppeja suuntiin ja toisiin. Mielenkiintoista ja pysäyttävää.
Tämän museokäynnin jälkeen keskusteltavaa ja ajatuksia riitti, päälimmäiset mietteet oli hyvä istahtaa pohtimaan jo tehtaan sisääntulokerroksen "Cinema Cafe"ssa. Kahvila kertoi valokuvin elokuvan tekemisen prosessista, ja sen pöytiin oli lasilevyjen alle laitettu karttoja Krakovasta, joihin oli merkitty elokuvan kohtauksia, että missä mikäkin oli kuvattu. Cappucinon äärellä oli hyvä hengähtää, ja suunnitella kävelyreittiä halki historiaa havisevan, mutta kotoisan ja ihanan kaupungin!
Dzięki Krakowie, do zobaczenia wkrótce znowu!
The Historical Museum of the City of Kaków
Oscar Shindler`s Enamel Factory
ul. Lipowa 4
30-702 Kraków
